Tampereen Tennisseura ry on 18.9.2024 ostanut koko osakekannan Ylöjärven Liikuntatalo Oy:stä, joka paremmin tunnetaan nimellä Ylöjärven Liikuntakeskus. Liikuntakeskus tuottaa liikuntapalveluita palvellen monipuolisella lajivalikoimalla seuroja, yrityksiä ja yksityisiä harrastajia Ylöjärven Elovainiolla jäähallin vieressä.
Kaupassa myyjänä toimi ylöjärveläinen Arkta Kiinteistöt Oy, joka on rakennuttanut liikuntakeskuksen ja ohjannut yhtiön toimintaa jo valmistumisvuodesta 2006 alkaen. ”Liikuntaharrastusten mahdollisuuksien turvaaminen on yhteiskunnallinen asia, jossa myös yksityiset toimijat kantavat vastuuta. Nyt koitti aika siirtää vastuukapula seuraavalle ja voimme olla tyytyväisiä, että omistus siirtyy kokeneelle, liikunta-alaan erikoistuneelle toimijalle”, kertoo myyjää edustava Esa Kiiveri.
Tampereen Tennisseura on jo vuosien ajan etsinyt sopivaa paikkaa toiselta puolelta Tamperetta Ruotulassa sijaitsevan Tampereen Tenniskeskuksen lisäksi ja nyt sellainen löytyi Ylöjärven suunnalta. Suuret kiitokset tästä myös Arkta Kiinteistöille hyvässä hengessä sujuneista neuvotteluista. Olemme erittäin innostuneita asiasta ja pyrimme kehittämään Liikuntakeskusta entisestään ja tuomaan mahdollisimman pian myös tenniksen mukaan lajivalikoimaan, sanoo Tampereen Tennisseura ry:n toiminnanjohtaja Hannu Granroth.
Lisätietoja:
Tampereen Tennisseura ry, Hannu Granroth, puh. 040 5349760