Sisäkauden sarjatennis saatiin tamperelaisittain onnistuneesti päätökseen, kun TaTS 4 onnistui nostamaan 15-vuotta kakkosdivarissa jumissa olleen joukkueen takaisin ykkösdivariin. Tätä oli mahdollistamassa TaTSin tulevaisuutta esustavien 2008-2010 ikäryhmien vahvat otteet ja kehitysaskeleet. Runkosarjassa TaTSille pisteitä olikin tuomassa Miro Savolainen, Roope Leino, Sisu Mäkinen sekä Oliver Partanen. Lisäksi TaTS onnistui saamaan rosteriinsa takaisin muutaman edellisvuoden Valkekoskea esustaneen Miikka Kankaan, joka yhdessä Miro Savolaisen kanssa sai kasaan puolet runkosarjan pisteistä.
Nousukarsinnassa TaTS sai vastaansa avauspäivänä TaTS 3:n ja ottelu ratkesi lopulta ratkaisevassa nelinpelissä TaTS 4:n 3-2 voittoon. Avauspäivän kaksinpeleistä ei dramatiikkaa puuttunut, sillä jokainen kolmesta kaksinpelistä ratkaistiin kolmannen erän 10-tiebreakissa. Ykkös parien kohtaamisessa Miro Savolainen onnistui kääntämään hävityn avauserän ja noin kolmen kuukauden loukkaantumisista johtuneen pelaamattomuuden edukseen 3-6 6-1 14-12 Emilio Martinezia vastaan. Matkalla voittoon Miron tuli selvittää kaksi ottelupalloa. Kakkosten kohtaamisessa Arttu Viskari onnistui tasoittamaan ottelusarjan 1-1 tilanteeseen kaadettuaan TaTSin oman koutsin Veikka Järvisen lukemin 7-5 1-6 10-3. Todellisen trillerin tarjosivat TaTSin nuorukaiset, kun Roope Leino ja Totti Lehtonen mittelivät paremmuudestaan. Tämän ottelun Leino onnistui kääntämään edukseen oltua häviöllä sitä peräti 2-6 0-1 breikillä. Ottelun lopullinen tulos olikin 2-6 6-2 10-7 Leinolle, joka varmisti TaTS 4:n 2-1 johtoaseman nelinpeleihin siirryttäessä. Nelinpeleihin siirryttäessä vastakkain olivat Savolainen/Leino-Martinez/Viskari sekä tennisliiton myöntämällä erityisoikeudella TaTS 4:lle pelannut Juuso Saarinen parinaan Veikka Järvinen. Nousukarsintoihin hankittu lisävahvistus kannatti, kun Saarinen/Järvinen pari toivat TaTS 4:lle ratkaisevan pisteen ja 3-2 kokonaisvoiton.
Seuraavana päivänä Tamperelaiset saivat vastaansa Espoon verkkopalloseuran. Miro Savolainen sai vastaan entisen Granin liigapelaajan Mikael Martikaisen, joka lopulta osoittautui vahvemmaksi lukemin 6-2 6-4. Veikka Järvinen pääsi mittelemään hiljattain padelin maajoukkueleirille ensikertaa valittua Jarno Kevarinmäkeä vastaan. Veikka onnistuikin ottamaan vakuuttavan 6-0 6-1 voiton. Myös Roope Leinon vahva vire jatkui, kun hän voitti jenkkien yliopistopelaajan Elias Alkion 6-2 6-2. Ratkaisevan naulan arkkuun toivat Savolainen/Leino pari, kun he onnistuivat voittamaan vahvassa nelinpelivireessä pelanneet Martikainen/Kevarinmäki parin 7-5 6-4 ja täten varmistamaan TaTSin paluun ykkösdivariin.
Syksystä alkaen TaTS pääsee viemään paluukauttaan ykkösdivarissa läpi laajalla rosterilla. TaTS saa rosteriinsa vuoden armeijassa palvelleen Edwin Malinin takaisin, joka tulee varmasti olemaan Miro Savolaisen sekä TaTSin nuorison rinnalla tärkeä pistemies. TaTS kiittää sisäkaudesta ja aloittaa massakauteen keskittymisen. Seuraavan kerran voit nähdä TaTSin joukkueen yhtenäisenä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Tampereella, kun he puolustavat nousuaan ulkokauden ykkösdivariin.

